-

-

lauantai 16. helmikuuta 2013

Uusi vuosi

Hyvät blogini lukijat, en ole teitä unohtanut! Vuosi vaihtui toisella mantereella ja helmeily on ollut telakalla jo jonkin aikaa. Tuntuu ettei yksinkertaisesti ole ollut aikaa väsäillä mitään. Nyt kun päivä on pidentynyt ja valoisaa aikaa alkaa olemaan enemmän, on mielikin virkeämpi. Tein ison helmitilauksen Frogwillista, joka saapuu maanantaina. Tästä alkaa taas tuotteliaampi kausi, toivottavasti. Olen ahkerasti lukenut muiden helmeilijöiden blogeja ja toivonut, että itsekin saisin jonkinlaisen inspiraation omiin koruihini. Tällä kertaa minua kiinnostaa keramiikka-, luu- ja puuhelmet. Katsotaan, mitä niistä saan aikaiseksi.

Tammikuu siis meni toisella mantereella eli olin siskontyttöni, minun kummityttöni Jaanan luona Australiassa nauttimassa lämmöstä (parhaimmillaan yli 40 astetta) sekä kauniista maisemista. Matkalla mukana oli siskoni Anne ja Jaanan ystävä Laura. 



















2 kommenttia:

  1. Mahtavat maisemat ja paljon lämmintä, varmasti hieno reissu, ite en voi kun haaveilla etelän lämmöstä <3.

    VastaaPoista
  2. Oli ihana saada äiti/mummu takaisin kotiin, mutta kuvista ja kertomuksista päätellen reissu oli hauska ja antoisa. Serkkutyttöä on minunkin jo kova ikävä, voi kumpa olisin saanut olla mukana.
    Mitä helmiin tulee niin odottelen innolla uusia luomuksia, joista tietysti vien aina parhaat päältä. ;)

    VastaaPoista