-

-

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lisää huopakoruja ja muuta pientä

Lampaanvillaa on jonkun verran jäljellä, joten huopakoruprojekti jatkuu vielä jonkin aikaa. Muutama muukin koru on tullut tehtyä. Huopakorut ovat kuitenkin sen verran työläitä ja aikaa vieviä, ettei muita koruja ole juuri ehtinyt tekemään. 

Ensi viikonloppuna menen koruineni paikallisen marketin tiloihin. Olkoon vaikka joulumyyjäiset, koska ollaan jo niin lähellä joulua. 

Tässä viimeaikaiset valmistuneet korut.

















 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Huopakoruja

Viime viikonloppu meni lampaanvillan huovuttamisen merkeissä. Tämän viikon sunnuntai menikin sitten niiden pompuloiden luomisessa koruiksi. Värikylläisiä koruja niistä sitten tuli. Kaulakorujen lisäksi tein muutaman rannekorun ja korvakoruja. Korvakorut tein "kääretorttu" pötkylöistä leikkaamalla.












 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Luonnonmateriaalia

Päätinpä kokeilla puun ja kiven lisäksi muutakin luonnontuotetta koruissa. Nimittäin villaa. Löysin netistä myymälän, jossa myytiin pieniä pusseja eri värisiä lampaanvilloja. Niitä sitten vääntelin viikonloppuna palleroiksi, joista myöhemmin tulee erilaisia koruja. Huovutustekniikoita on useita, mutta itse tein nämä käsin yksitellen. Niistä tuli ihmeen hyviä alkukankeuden jälkeen. Melko rankkaa puuhaa, mutta hauskaa.

 

Puu,puu,puuhelmiä

Minulla on ollut melko iso varasto näitä puuhelmiä. Väsäsin niistä kaulakorut, johon meni pikkuisen enemmän helmiä. Eli viisi kerrosta. Ei hassumpia.






 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Koruissakin ruskan värejä

Maisema loistaa kauniissa ruskaväreissään. Miten voikaan olla niin kauniita punaisen ja keltaisen eri sävyjä. No mutta siitä se ajatus sitten lähti...

Puuhelmikorujen tuotanto jatkuu. Tässä muutama eri tekniikoilla tehty kaulakoru.


 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaikenlaisia koruja

En suinkaan ole viettänyt hiljaiseloa korustelun suhteen. Postailu vain on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Syyslomaviikko menossa ja jumpissa vapaa viikko, joten korusteluun jää paremmin aikaa. Helmivarastot alkavat pursuilemaan jos jonkinlaisia helmeä ja tarviketta, että niitä on pakko väsäillä koruiksi.

Tässä aikaansaannoksiani viime päiviltä.
















perjantai 4. lokakuuta 2013

Kokeiluja

Löysin ison määrän näitä pienehköjä metallirinkuloita ja ajattelin kokeilla niistä organza-nauhan kanssa rannekoruja. Netissä on näkynyt samalla tekniikalla tehtyjä rannekoruja, joissa on käytetty juomatölkin rinkuloita. Nämä sidotaan rusetilla. Vähän vaikea kiinnitystekniikka, koska ei pysty sitomaan itse.


 

Puuhelmiä ja muita luonnonmateriaaleja






Puu- ja keramiikkahelmet sopivat hyvin yhteen niin materiaalina kuin värisävyinäkin.