-

-

maanantai 28. lokakuuta 2013

Luonnonmateriaalia

Päätinpä kokeilla puun ja kiven lisäksi muutakin luonnontuotetta koruissa. Nimittäin villaa. Löysin netistä myymälän, jossa myytiin pieniä pusseja eri värisiä lampaanvilloja. Niitä sitten vääntelin viikonloppuna palleroiksi, joista myöhemmin tulee erilaisia koruja. Huovutustekniikoita on useita, mutta itse tein nämä käsin yksitellen. Niistä tuli ihmeen hyviä alkukankeuden jälkeen. Melko rankkaa puuhaa, mutta hauskaa.

 

Puu,puu,puuhelmiä

Minulla on ollut melko iso varasto näitä puuhelmiä. Väsäsin niistä kaulakorut, johon meni pikkuisen enemmän helmiä. Eli viisi kerrosta. Ei hassumpia.






 

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Koruissakin ruskan värejä

Maisema loistaa kauniissa ruskaväreissään. Miten voikaan olla niin kauniita punaisen ja keltaisen eri sävyjä. No mutta siitä se ajatus sitten lähti...

Puuhelmikorujen tuotanto jatkuu. Tässä muutama eri tekniikoilla tehty kaulakoru.


 

maanantai 21. lokakuuta 2013

Kaikenlaisia koruja

En suinkaan ole viettänyt hiljaiseloa korustelun suhteen. Postailu vain on jäänyt viime aikoina vähemmälle. Syyslomaviikko menossa ja jumpissa vapaa viikko, joten korusteluun jää paremmin aikaa. Helmivarastot alkavat pursuilemaan jos jonkinlaisia helmeä ja tarviketta, että niitä on pakko väsäillä koruiksi.

Tässä aikaansaannoksiani viime päiviltä.
















perjantai 4. lokakuuta 2013

Kokeiluja

Löysin ison määrän näitä pienehköjä metallirinkuloita ja ajattelin kokeilla niistä organza-nauhan kanssa rannekoruja. Netissä on näkynyt samalla tekniikalla tehtyjä rannekoruja, joissa on käytetty juomatölkin rinkuloita. Nämä sidotaan rusetilla. Vähän vaikea kiinnitystekniikka, koska ei pysty sitomaan itse.


 

Puuhelmiä ja muita luonnonmateriaaleja






Puu- ja keramiikkahelmet sopivat hyvin yhteen niin materiaalina kuin värisävyinäkin.

Lisää rannekoruja

Innostuin tekemään lisää ja lisää rannekoruja. Käytin vanhoja lasihelmiä tällä kertaa punontatekniikalla. Yksinkertaisella sellaisella. En löytänyt netistä punontaohjeita kuin tämän yhden. Onkohan tällä tekniikalla joku oma nimi, jolla voisi etsiä?

Tässäpä siis tulokset:



Tämä koru sopii vaikka morsiamelle.






 

torstai 3. lokakuuta 2013

Punontaa ja palmikoita

Oikein hyvää ja aurinkoista syksyä kaikille lukijoille!

Pitkä tovi taas vierähti edellisestä päivityksestä. Työhuoneen pöytä on ollut koko kesän siinä järjestyksessä, johon se keväällä jäi. Kevät ja kesä menivät kokonaan muissa harrastuksissa. Pihatyöt veivät suuren osan loma- ja vapaa-ajasta. Lisäksi intouduin Anne-siskon kanssa käymään 4-5 kertaa viikossa sauvakävelemässä 8 km lenkkiä. Helmet eivät jaksaneet kiinnostaa. Nyt sitten siivosin työhuoneen pöydän ja laitoin helmet ja tarvikkeet järjestykseen. Se jotenkin taas auttoi herättämään kinnostuksen suunnittelemaan uusia luomuksia.

Minulla oli varastossa iso vyyhti nahkanauhaa, josta sitten väsäilin rannekoruja. Tekniikkana erilaiset palmikot ja punontatekniikka. Tein 3, 4, 5, 6 ja 7 nauhan palmikoita ja niitäkin parilla eri tekniikalla. Tässä lopputulemat. Olkaa hyvä!

Tässä kukkakorussa on 7 nauhan palmikko ja pronssinväristä korumetallia. Vähän rock mutta kuitenkin naisellinen koru.

Tämä on perinteinen nahkanauhakoru. Helminä puuhelmiä.

Yhden nauhan koruja. Helminä keramiikkaa.

Oikealla oleva nauha on 6 nauhan pyöreä palmikko. Vasemmalla 5 nauhan palmikko, Yksinkertaisia. Sopivat myös miehelle. Näyttävän saa kun laittaa useamman korun samaan käteen.

Tämän punosmallin löysin netistä. Ja pitihän sitä kokeilla. Punoksen nimeä en muista. Ainoa ongelma tässä on, että nauha pyrkii vetäytymään kierolle. En tiedä onko ongelma jäykässä nahkanauhassa vai tekijässä. Kädessä se ei haittaa ja eikä näy muuta kuin lukon puolelta.

Tässä vasemmalla on 6 nauhan palmikko, viereiset perinteisiä nauhakoruja. Hauskuutta antaa roikkuvat helmet.