-

-

maanantai 22. elokuuta 2011

Syksyä kohti mennään

M
Tässä rannekorussa vähän rokkia!

Tämä setti on tilaustyö. Mustia ja valkoisia helmiä sekä hopeoituja metallihelmiä hallitussa sekamelskassa. Kaksinkertainen rannekoru.

Pikku Pinjan kaulakoru juhlamekkoon. Pinja on vaativa asiakas, jolle ei ihan kaikki räpellykset edes kelpaa. 




Syksy tekee toden teolla tuloaan. Helmeilytehtailun lisäksi ohjelmaan ovat tulleet jumpat, joita onkin sitten useita viikon aikana. Syyskuun helmikutsuja varten on helmeilyäkin jatkettava. Päässä pyörii monenlaisia ideoita, joita pyrin toteuttamaan koruiksi. Uutena materiaalina kiinnostaa messinki. Tilasinkin vähän messingin väristä metallilankaa ja lukkoja. Katsotaan mitä niistä syksyn mittaan syntyy.

torstai 18. elokuuta 2011

Tuotanto jatkuu




Metalliruusu ja metallihelmiä nahkanauhassa.

Turkoosia helmiäishelmeä metallikukilla höystettynä.

Rannekoruja

Puuvillanauhaan solmittuja sinisiä lasihelmiä ja hopeoituja metallihelmiä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Syksyä odotellessa

Ostin uuden rautatieomenapuun kuolleen tilalle. Siinä oli jopa muutama omenakin! Puutarhassa ei ole juuri muuta uutta tapahtunutkaan muutamaan päivään. Kaksi viikonloppua meni muissa harrastuksissa. Lastenlasten kanssa olimme Puuhamaassa viime viikonloppuna ja tämä viikonloppu olikin sitten pyöräilyä täynnä. Helmeilyä on tehty tasaiseen tahtiin siinä välissä. Korukutsutkin pyydettiin järjestämään, joten loppukesä näyttää toimeliaalta puhumattakaan kun jumpatkin taas alkavat.

Tilaustöitä ja vähän muutakin

Metallikeiju kaksinkertaisessa nahkanauhassa.

Tilaustöitä. Sarjasta puuttuu vielä yksi kissakaulanauha.

Kukkariipus ja enkeli kuunsirpillä.

Nahkakaulanauhoja erilaisilla metallihelmillä ja -riipuksilla. Nämä ovat olleet tosi haluttuja.

Hempeää vaaleanpunaista

Vaalean punaisia helmiäishelmiä ja hopeoituja metallihelmiä.

Oranssia

Oranssia simpukkapalahelmeä ja 4 mm oranssia helmiäishelmeä.

tiistai 2. elokuuta 2011

Perhosia elokuun iltoihin



 Näitä perhosrannekoruja tuli sitten tehtyä kaikkia mahdollisia värejä. Perhoset hopeoitua metallia ja helmet 4 mm helmiäishelmiä. 




 Lisäksi tein muutaman muunkin rannekorun. Turkoosissa on antiikkihopeiset välihelmet ja keskellä kaksi väritöntä Rhinestone helmeä.Violetissa antiikkihopeoidut välihelmet samoin keltaisessa. Yksinkertaisen tyylikkäitä. Perhoskorussa vaaleaa limeä.




 Hopeafoliosydämiä ja pyöreitä foliohelmiä sekä mustia lasihelmiä. Vähän ruskan värejä ja hiukan villieläin kuosia. Melko tyylikkäät. Kahdet erilaiset settiin sopivat korvikset.






 Tässä yksikertainen kaulakoru, jossa on valkoisia ja värittömiä helmiä sulassa sovussa.






 Kokeilin, miten turkoosi ja valkoinen helmiäishelmi sopivat yhteen. Hyvin sopivat. Tyylikäs rannekoru.




 Tästä limenvihreästä setistä tykkään itse tosi paljon. Rhinestone helmet keskellä antavat juhlavaa tyylikkyyttä samoin helmiä ympäröivät helmihatut.




 Valkoiset korvikset. Yksinkertaisen tyylikästä.




 Tässä kahteen puuvillanauhaan solmittuja foliohelmiä ja isoja soikeita lasihelmiä. 




Tämä kaunis pinkki perhossetti on söpön pienen tytön tilaus mummulta.